Alla on viisi päivää välillä kovin viheliäistäkin viihdettä. Stadi Cup tarjosi joukkueellemme molemmissa ikäluokissa (04 ja 05) niin pudotuspelihurmosta kuin harmia. 05-sarjassa dramaattisten vaiheiden jälkeen tyttöjen kaulaan pujotettiin pronssimitalit ja 04-ikäluokassa sijoitus kahdeksan parhaan joukkoon jätti sijaa muheville jossitteluille (sekin osaltaan kasvattavaa :) ).
Olemme tehneet tyttöjen kanssa yhdessä töitä marraskuun alusta lähtien. Mukana joukossa on pahoja ja hyviä päiviä. Joka muuta valmentamisesta väittää, puhunee näkemykseni mukaan palturia. Valmentajana olen joutunut katsomaan peiliin. Usein. Monesti. Paljon. Vaadinko liikaa, osaanko itse, ymmärränkö peliä, sanoinko liian kovasti, kääntyikö tietoni tunteelle, eteneekö opetusprosessi loogisesti, ylireagoinko, yliohjasinko?
Stadi Cup ja peli paljastivat vastauksen. Kuinka paljon iloa, innostusta, rohkeutta, itsensä ylittämistä, hymyä ja rakkautta voi mahtua yhteen jalkapallojoukkueeseen. Tytöt eivät epäröineet lyödä itseään peliin. He eivät pelänneet epäonnistumista. He uskalsivat yrittää, haastaa, epäonnistua ja uskoivat omiin mahdollisuuksiinsa viimeiseen sekuntiin asti.
Se oli kaunista. Kyse oli jalkapalloa tai urheilua isommasta asiasta. Elämästä. Yksilön ja yhteisön yhteisestä valinnasta. Selitysten sijaan joukkue halusi löytää ratkaisut, se valitsi varjon sijaan valon, pakenemisen sijaan se osoitti rohkeutta. Joukkue käänsi rumuuden kauneudeksi. Jokainen yksilö sitoutui tuohon päätökseen.
Jalkapallo on ihana tapa oppia elämää. Tehdä työtä unelmiensa eteen, yrittää, epäonnistua ja nousta yrittämään uudelleen. Mokata ja hävitä, niin että viiltää. Saada ystävältä apua, kun itse ei enää jaksa tai pysty.
Mitä ikinä nämä ihanat lapset tulevaisuudessaan päätyvätkään tekemään, suuri toiveeni on, että he päätyvät tekemään sitä täysillä. Kaikin mahdollisin palkein ja elkein. Elä, koe, uskalla yrittää ja unelmoida. Niin, että sattuu.
Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että junnu-urheilun syvin olemus ei liity pyttyjen voittamiseen. Kysymys on elämän opista. Yhden jalkapallojoukkueen arki, sisällön laatu, menestys tai menestymättömyys kuulostavat isossa kuvassa melko mitättömiltä asioilta. Mutta meille, joukkueen arkea eläville, se on kaikkea muuta. Me opettelemme joka päivä kohtaamaan toisemme. Yritämme olla toisillemme parempia ihmisiä joka ikinen päivä.
Hyvä tulos Stadi Cupissa ei tee meistä parempia ihmisiä. Mutta onnistuminen harjoitelluissa asioissa yhdessä joukkueena kasvattaa lasten uskoa omiin kykyihinsä. Kentällä heillä on mahdollisuus kokea, elää ja nauttia oman työnsä tuloksista. Stadi Cup sen todisti. Uskallan väittää, että maanantaina valmentaja kohtaa harjoituksissa joukkueellisen jalkapalloilijoita, joiden itseluottamus ja itsetunto kantavat myös kentän ulkopuolella. Heistä on kasvamassa hyviä ihmisiä.
Ylpeydestä lähes pakahtuen,
VJST0405/1 vastuuvalmentaja Taru Nyholm
